Paluu

Jokunen kuukausi meni ihan muissa hommissa.

Paluu aiheutti - ja aiheuttaa - ristiriitaisiakin tunteita. Useimpia työkavereita on suorastaan ikävöinyt. Samoin potilaiden kanssa työskentelyä.
Henkilökuntatilanne tuntuu tietyiltä osin aina vain huononevan. Joidenkin osastojen toimintaa joudutaan supistamaan hoitajapulan vuoksi. Meilläkin miehitys on tosi ohut ja osaavien sijaisten saanti aina vaikeaa. Vielä ei ole toimintaa jouduttu supistamaan, koska oma porukka on jaksanut joustaa sen, mikä sijaismäärästä puuttuu. Kuinkahan kauan vielä jaksetaan...

Itsekin joudun kohtapuoleen hoitoa saamaan; vielä ei tiedetä, mitä kaikkea tarvitsee tehdä. Toivottavasti siinä yksikössä on henkilökuntatilanne kohdallaan. Kovasti ystävälliseltä ja avuliaalta vaikuttaa porukka siellä näin etukäteen arvioiden. Hirvittää vähän vähemmän, vaikka ikäviä asioita siellä tullaankin tekemään.

Varmaan kuitenkin tekee hyvää taas välillä joutua "tiskin toiselle puolelle", osaa sitten jälleen entistä paremmin eläytyä omien asiakkaiden tilanteeseen ja tunnelmiin. Muistaa taas miltä tuntuu pelko sekä toimenpiteitä että niiden yhteydessä ilmaantuvia löydöksiä kohtaan.
Päivä päivältä jännitys tiivistyy, kunnes se muodostaa johonkin tuohon rinnan ja vatsan välimaastoon kivistävän möykyn, jonka voisi varmaan kirurgisesti poistaa.